Kasvatustieteilijät saivat kansallisen yhteistyöjärjestön opiskelijavoimin

Suomen kasvatustieteiden opiskelijoiden liitto on vuoden alussa perustettu Suomessa opiskelevien kasvatustieteilijöiden yhteistyöjärjestö. Siitä käytetään myös epävirallista lyhennettä SKOL.

Liitto pyrkii sekä kehittämään eri kaupunkien kasvatustieteiden opiskelijoiden yhteistyötä että vahvistamaan oppialan tunnettavuutta työmarkkinoilla. Oona Hallasaari, Alice Jäske, Malva Envall ja Johanna Ojama hyödynsivät liittoa perustaessaan omaa kokemustaan ainejärjestötoiminnasta.

He lähtivät liikkeelle halusta kehittää kasvatustieteiden valtakunnallista toimintaa ja verkostoitua entistä paremmin ympäri Suomen. Nyt SKOL levittääkin ”kasvisylpeyttä”, kasvatustieteiden toimijoiden aitoa innostuneisuutta ja ylpeyttä omasta alastaan.

Ei ole vain yhtä kasvatustiedettä, vaan on kokonainen joukko kasvatustieteitä.

Alan opiskelussa perehdytään monipuolisesti muun muassa kasvatus- ja koulujärjestelmien kehitystrendeihin sekä kouluttaudutaan monenlaisiin suunnittelun, tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon työtehtäviin kasvatus- ja opetusalan organisaatioihin.

Lisäksi kasvatustieteissä pyritään tarkastelemaan sitä, miten juuri kasvatus kytkeytyy monialaisesti erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Vaikka kasvatustiedettä on Suomessa opetettu aina Turun akatemian perustamisesta alkaen, se vakiintui omaksi oppiaineekseen vasta 1800-luvun puolivälissä, ensimmäisen kasvatus- ja opetusopin professuurin perustamisen myötä.

Kasvatustieteiden opiskelijat nimittävät nykyään itseään usein leikkimielisesti kasviksiksi ja alan ainejärjestöt järjestävätkin ”kasvistapahtumia”, kuten kasvisristeilyjä.

Myös kasvismökkeilty on kaksi kertaa.

Toisen mökkireissun aikana alkunsa sai myös Suomen kasvatustieteiden opiskelijoiden liitto eli lyhyesti SKOL.

– Kasvatustieteiden alalla Suomessa ei ole vielä samalla tavalla pitkiä perinteitä kuin esimerkiksi lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijoilla, joiden keskuudessa se yhteinen identiteetti on vahvempi, miettii liiton varapuheenjohtaja Alice Jäske.

– Näiden alojen opiskelijoille tulee myös yritysmaailman suunnasta paljon erilaisia yhteistyötahoja. Tällaista kohti mekin haluamme mennä.

– Kun olimme kokoontuneet kaikki eri puolilta Suomea mökille, huomasimme, että oli valtava määrä erilaista potentiaalia mutta ei mitään yhtenäistä tahoa, joka pitäisi yllä sitä meidän ”kasvisylpeyttä” ja hyvää yhteishenkeä. Tähän tarpeeseen SKOL pyrkii vastaamaan vahvasti, sanoo puolestaan järjestön puheenjohtaja Oona Hallasaari.

Omasta oppialasta saa ja pitää olla ylpeä

Ajatus koko maan kasvatustieteiden opiskelijat yhdistävän liiton perustamisesta nousi sekä konkreettisesta tarpeesta että halusta kertoa eteenpäin alan monipuolisesta osaamisesta.

Puheenjohtajat Oona Hallasaari ja Alice Jäske sekä järjestön sihteeri Johanna Ojama ja rahastonhoitaja Malva Envall tiesivät SKOL:in olevan olemassa Facebook-ryhmänä, mutta siltä puuttui kuitenkin kokonaisvaltainen koordinointi. Ryhmä toimi vain eri ainejärjestöjen hallitusten yhteydenpitokanavana ja ilmoitustauluna.

– Me koimme, että tarvitaan selkeä järjestäjä yhteisille asioille eli joku, joka organisoi toimintaa, Ojama kertoo.

– Johanna perusti WhatsApp-ryhmän, jonne aloimme kerätä ideoita ja ajatuksia, jatkaa Jäske.

– Viestitimme myös ainejärjestöjen hallituksille ja opiskelijoille, että olemme perustamassa järjestöä. Saimme todella paljon positiivista palautetta ja viestejä, joissa tarjottiin apua, Envall sanoo.

Liitosta haluttiin alusta alkaen tehdä virallinen, koska toiminnan ajateltiin muuten voivan ikään kuin hiipua liian helposti pois vaikkapa omien opiskelukiireiden ja vaihto-opiskelun vuoksi. Kaikki perustamiseen liittyvä työ tehtiin myös täysin pyyteettömästi ja omalla ajalla – sen ajatuksen voimalla, että asia on yksinkertaisesti liian tärkeä jättää kesken.

– Minkäänlaista budjettia järjestön perustamiseen ei ollut. Ammattijärjestö Specialta saimme sekä asiantuntevaa apua että aloituskassan, joka mahdollisti toiminnan aloittamisen ja esimerkiksi kustansi uudet verkkosivut, kertoo Hallasaari.

SKOL:in toiminnan tavoitteet ovat sekä ”kasvisylpeyden” luominen kaikkiin kasvatustieteiden opiskelijoihin että tehokkaasti verkostoitumalla kasvatustieteiden alan tekeminen tutummaksi ja houkuttelevammaksi työnantajille.

Tätä varten pyritään esimerkiksi järjestämään kaikille halukkaille kasvatustieteiden opiskelijoille ekskursioita työpaikoille ja jakamaan hyväksi havaittuja ideoita kaikkien ainejärjestöjen käyttöön.

– ”Kasvisylpeys” tarkoittaa lyhyesti ylpeyttä omasta oppialasta ja sitä, että osaa myös myydä sitä omaa osaamista. Haluamme työnantajien haluavan palkata tulevaisuudessa juuri kasvatustieteilijöitä, Hallasaari tiivistää.

Tavoitteena on matalan kynnyksen järjestö

Kasvatustieteilijöiden ainejärjestöt ovat usein paikallisesti hyvin aktiivisia toimijoita, ja ne tekevät edelleen entiseen malliin SKOL:ista huolimatta omia juttujaan.

Ojama painottaa, että liiton tarkoituksena ei missään nimessä ole viedä paikallista toimijuutta pois, vaan Suomen kasvatustieteilijöiden opiskelijoiden liitto haluaa nimenomaan olla mahdollistamassa sitä.

SKOL haluaakin pysyä helposti lähestyttävänä, matalan kynnyksen järjestönä.

– Lähdimme tietoisesti kehittämään liiton toimintaa sosiaalisen median kautta. Esimerkiksi Instagram Stories -palvelun kautta olemme kyselleet opiskelijoilta toiveita ja ajatuksia syksyn ohjelman suhteen, kertoo Jäske.

– Sosiaalisen median kautta kuka tahansa yksittäinen kasvatustieteiden opiskelija voi ottaa meihin yhteyttä ja ehdottaa jotakin toimintaa. Toisaalta myös me pystymme olemaan somen kautta helposti kaikkia lähellä, Hallasaari jatkaa.

– Olen meistä kollektiivisesti ylpeä, koska nyt meillä on olemassa oleva järjestö, joka on saanut paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa. Ihmiset tietävät jo, keitä me olemme ja mitä me teemme.

Envallin mielestä yksi liiton perustamisen suurimpia anteja on ollut sellaisen uskalluksen ja rohkeuden lisääntyminen, että voi entistä helpommin tarttua asioihin sekä ryhtyä tekemään jotakin. Myös ympärillä olevista mahtavista ihmisistä saa voimaa.

– Emme halua, että yhdenkään kasvatustieteilijän tarvitsee epävarmana selitellä, jos häneltä kysytään tulevaisuuden suunnitelmia. Meillä on osaamista, jolla erottaudumme muista. Alamme järjestöissä toimii todella siistejä tyyppejä. Tästä kaikesta kannattaa olla ylpeä, tiivistää Envall.

Teksi: Juha Wakonen

Juttu on julkaistu alunperin 10.9.2018 EPALEssa.

Opiskelijajärjestöt työelämän harjoituskenttänä

Kirjoittaessani keväällä työhakemusta ensimmäistä oman alan työpaikkaa varten, sain suuren ahaa-elämyksen. Olin kuumeisesti pohtinut ennen hakemuksen kirjoittamista, mitä työhön tarvittavia taitoja minulla muka on: enhän ollut vielä kerännyt kovasti tarvittavaa oman alan työkokemusta. Käydessäni läpi työpaikkailmoituksessa listattavia vaatimuksia, tajusin kuitenkin saaneeni kokemusta suurimmasta osasta työntekijälle toivotuista ominaisuuksista. Tämän kokemuksen olin kartuttanut suurimmalta osin aktiivisesta toiminnastani opiskelijajärjestöissä.

Suomi on edelleen yhdistyksien luvattu maa. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan vuonna 2018 kesäkuussa Suomessa toimi 10 6001 yhdistystä, joihin lukeutuvat myös lukuisat opiskelijajärjestöt. Jo pelkästään Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimii tällä hetkellä 250 opiskelijajärjestöä, ja järjestötoiminta on vakiintunut korkeakoulumaailmaan. Usein jokaisella oppiaineella on oma ainejärjestönsä, joka järjestää opiskelijoille erilaisia tapahtumia, huolehtii heidän edunvalvonnastaan sekä pitää ylipäänsä huolta heidän hyvinvoinnistaan. Opiskelijajärjestö voi myös toimia linkkinä opiskelijoiden ja työelämän välillä tuoden työnantajia, alumneja ja opiskelijoita lähemmäs toisiaan.

Itse olen kokenut opiskelijajärjestötoiminnan yhdeksi parhaimmaksi työelämän harjoituskentäksi. Tämä johtuu siitä, että järjestötoiminnassa ei ole pelkästään mahdollista lähteä kokeilemaan itseään kiinnostavia asioita, vaan myös mokaaminen on sallittua. Ammatti-identiteetin kehittymisen kannalta on tärkeä työskennellä turvallisessa ympäristössä, jossa oppii luottamaan omien siipiensä kantavuuteen. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus saada kokemusta monenlaisista työtehtävistä erilaisissa projekteissa. Esimerkiksi tapahtumaa järjestäessä pääsee parhaimmillaan osallistumaan prosessin koko kaareen suunnittelusta lopulliseen toteuttamiseen. Tämä kehittää luovuutta, soveltamista, paineensietokykyä, kontaktointia sekä neuvottelu-, organisointi- ja markkinointitaitoja näin muutamia mainitakseni. Tiiminvetäjänä tai puheenjohtajana toimiminen on myös oiva tapa harjoitella johtamista matalalla kynnyksellä. Ylipäätään olen oppinut luottamaan aluksi mahdottomaltakin tuntuvien asioiden toteuttamiseen: Täytyy vain yhdessä lähteä rohkeasti niitä kohti porukalla, joka on valmis tekemään paljon töitä päämääränsä eteen.

Vaihdossa ollessani tajusin kuinka uniikkia ja arvokasta tällainen opiskelijajärjestötoiminta on. Monessa maassa on kyllä samantapaista toimintaa, mutta ei välttämättä yhtä suuressa mittakaavassa tai samanlaisin painotuksin. Ystäväni kertoivat kotiyliopistojensa klubien keskittyvän enemmän tarjoamaan opiskelijoille harrastusmahdollisuuksia, kuten eri urheilu- tai taiteenlajeja. Monelle heistä opiskelijajärjestöt jäivät mieleen lähinnä bileiden järjestäjinä, mutta hallitustoiminta muuten vaikutti etäiseltä. Toki tämä on varmasti yliopisto- ja tiedekuntakohtaista myös Suomessa. Muistan kuitenkin edelleen kirkkaasti viime järjestövuoteni opintomatkasta sen hetken, kun Barcelonan yliopistossa tapaamamme professori tajusi meidän järjestäneen reissun ilman ”ketään aikuista”.  Paikalliset opiskelijat olivat myös vaikuttuneita opiskelijavoimin organisoidusta matkasta ja siihen kuuluneesta varainkeruusta, jota teimme esimerkiksi myymällä sukkia. Taisin siinä kohtaa vasta kunnolla tajuta, että olimme tehneet jotain aika uskomatonta.

Ennen kaikkea opiskelijajärjestöt sytyttävät palon omaa alaa kohtaan. Olen inspiroitunut lukemattomia kertoja tavatessani muita koulutus- ja kasvatusalasta syttyviä tyyppejä, jotka työskentelevät unelmaduuneissaan. Myös parhaisiin opiskelukavereihini olen tutustunut järjestöhommissa ja uskon osasyyn tähän olevan se, että olemme kokeneet ja oppineet paljon yhdessä. En voi muuta kuin toivoa, että minulla on yhtä taitavia ja innostavia ihmisiä rinnallani siirtyessäni kunnolla työelämään.

Teksti: Alice Jäske

EPALE-lähettiläs ja tuleva kasvatustieteilijä

Juttu on julkaistu alunperin 27.8.2018 EPALEssa.